Eurowind Energy Oy suunnittelee Varisvuoren tuulivoimahanketta Pihtiputaan koillisosaan, noin 26 kilometriä Pihtiputaan keskustasta ja sijaitsee Pyhäjärven, Pielaveden ja Keiteleen rajojen tuntumassa. Hankealue on noin 890 hehtaarin kokoinen ja pääosin metsätalouskäytössä.
Alueelle suunnitellaan enintään 7 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 270 m. Lopullinen voimalamäärä ja voimala paikat vahvistuvat kattavien ympäristöselvitysten ja kaavoitusmenettelyn jälkeen. Kaavoitus on tällä hetkellä vielä käynnissä. Tarkemmat tiedot hankkeen vaiheesta, aikataulusta ja tilaisuuksista löytyy alta.
Kokonaiskorkeus enintään
Voimalaa enintään
Kunta
Tuotannossa arviolta
Yhden voimalan teho arviolta
Vuosituotantoarvio, vastaa n. 26 600 talouden sähköntarvetta
Otsikoita klikkamalla avauttuu lisätiedot vaiheista.
Ensimmäinen askel kehityksessä on tuulivoimatuotannolle soveltuvien alueiden tunnistaminen. Potentiaalisia tuulivoima-alueita etsitään paikkatietojärjestelmän avulla. Aloite tähän prosessiin tulee usein hankekehittäjältä tai kiinnostuneelta maanomistajalta. Paikkatietojärjestelmän ja muiden lähteiden avulla varmistetaan, että noudatetaan määritettyjä etäisyyksiä luonnonsuojelualueista, lintujensuojelualueista, järvistä, asuinalueista, teistä, rautatielinjoista ja monista muista alueista.
Kun potentiaalinen alue on tunnistettu, otetaan yhteyttä maanomistajiin. Mikäli, maanomistajat ovat kiinnostuneita yhteistyöstä, sopimusneuvottelut maanomistajien kanssa aloitetaan.
Ympäristö- ja luontoselvitykset ovat osa sekä kaavaprosessia että ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA). Tässä hankkeessa kuopiolainen Envineer konserni vastaa hanketta koskevista selvityksistä.
Laadittavia selvityksiä ovat muun muassa:
Lisätietoa kaavoituksen vaiheista ja YVA menettelystä löytyy tämän verkkosivun materiaalipankista.
Q4/2022
Q3/2024
Q4/2025 (arviolta)
Q1/2026 (arviolta)
Q2/2026 (arviolta)
Q4/2026 (arviolta)
(Kaavoituksen ja YVA menettelyä koskevat asiakirjat voi ladata tämän verkkosivun ”Aineisto” kohdasta)
Kun kaavaehdotus on hyväksytty ja lainvoimainen, muut luvat voidaan hakea. Tarvittavat luvat ovat mm.
Tuulivoimahankkeen rakentamisaika vaihtelee hankkeen laajuuden mukaan, mutta kestää tyypillisesti 1–3 vuotta. Ennen rakennustöiden aloittamista asetetaan taloudellinen vakuus, joka on tarkoitettu kattamaan tulevat purkukustannukset tuulivoimalan käyttöiän päättyessä.
Rakentamisvaiheeseen sisältyvät puuston poistaminen, maaperän valmistelutyöt, tie- ja kaapeliverkoston rakentaminen, valokuituyhteyksien sekä maadoitusjärjestelmien asennus ja lopuksi tuulivoimaloiden perustusten valaminen. Tuulivoimalat toimitetaan lähimmästä satamasta ja kuljetetaan tuulivoima-alueelle, jossa ne kootaan, testataan ja otetaan käyttöön.
Moderni tuulivoimala tuottaa uusiutuvaa sähköä noin 80–90 % vuoden tunneista ja voi vuositasolla tuottaa keskimäärin 20 gigawattituntia (GWh) sähköä. Voimaloiden tekninen käyttöikä on vähintään 30 vuotta. Tuulivoimaloita huolletaan säännöllisesti ympäri vuoden, ja tarpeen mukaan suoritetaan kunnossapitotöitä. Kun tuulivoimaloiden käyttöikä päättyy, ne puretaan hallitusti, nykylainsäädannön mukaan alue ennallistettaisiin ja suurin osa materiaaleista kierrätetään ympäristövastuullisesti.
Osana strategiaamme on olla riippumaton sähköntuottaja ja pyrkiä jäämään omistamaan hankkeitamme niiden elinkaaren loppuun saakka.
Alta löytyy projektiin liittyvät sekä menneet että tulevat tapahtumat ja uutiset.
Eurowind Energy osallistuu Kolima Live goes Kaakkuri -festivaaleille heinäkuussa.
Lue lisääKaikille avoin yleisötilaisuus Varisvuoren tuulivoimahankkeen OAS- ja YVA-ohjelmavaiheesta järjestettiin Pihtiputaan kunnantalolla.
Lue lisääKaikille avoin yleisötilaisuus Varisvuoren tuulivoimahankkeesta järjestettiin Pihtiputaan kunnantalolla.
Lue lisääKaikki YVAan liittyvä aineistoa löytyy
Kaikki osayleiskaavaan liittyvä aineistoa löytyy alta ja myös Pihtiputaan kunnan sivulta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma