Eurowind Energy Oy suunnittelee Valkeisvaaran tuulivoimahanketta Paltamon koillisosaan. Hankealue sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Paltamon keskustasta koilliseen. Hankealue on noin 820 hehtaarin kokoinen ja pääosin maa- ja metsätalouskäytössä.
Alueelle suunnitellaan enintään 6 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 250 metriä. Lopullinen voimalamäärä ja voimalapaikat vahvistuvat kattavien ympäristöselvitysten ja kaavoitusmenettelyn jälkeen. Kaavoitusmenettely on tällä hetkellä käynnissä. Tarkemmat tiedot hankkeen vaiheesta, aikataulusta ja tilaisuuksista löytyy alta.
Kokonaiskorkeus enintään
Voimaloita enintään
Kunta
Tuotannossa arviolta
Yhden voimalan teho arviolta
Vuosituotantoarvio, vastaa n. 24 500 talouden sähköntarvetta
Otsikoita klikkamalla avautuu lisätiedot hankkeen vaiheista.
Ensimmäinen askel hankekehityksessä on tuulivoimatuotannolle soveltuvien alueiden tunnistaminen. Potentiaalisia tuulivoima-alueita etsitään paikkatietojärjestelmän avulla. Aloite tähän prosessiin tulee usein hankekehittäjältä tai kiinnostuneelta maanomistajalta. Paikkatietojärjestelmän ja muiden lähteiden avulla varmistetaan, että noudatetaan määritettyjä etäisyyksiä luonnonsuojelualueista, lintujensuojelualueista, vesistöistä, asuinalueista, teistä, rautatielinjoista ja monista muista alueista.
Kun potentiaalinen alue on tunnistettu, otetaan yhteyttä maanomistajiin. Mikäli, maanomistajat ovat kiinnostuneita yhteistyöstä, sopimusneuvottelut maanomistajien kanssa aloitetaan.
Ympäristö- ja luontoselvitykset ovat osa kaavaprosessia. Tässä hankkeessa FCG, Finnish Consulting Group Oy, vastaa hanketta koskevista selvityksistä.
Laadittavia selvityksiä ovat muun muassa:
Lisätietoa kaavoituksen vaiheista löytyy tämän verkkosivun materiaalipankista.
Q3/2021
Q4/2024
Q1/2025
Q3/2025 (arviolta)
Q4/2025 (arviolta)
(Kaavoitusta koskevat asiakirjat voi ladata tämän verkkosivun ”Aineisto” kohdasta)
Kun kaavaehdotus on hyväksytty ja saanut lainvoiman, muut hankkeelle tarvittavat luvat voidaan hakea. Tarvittavia lupia ovat muun muassa:
Tuulivoimahankkeen rakentamisaika vaihtelee hankkeen laajuuden mukaan, mutta kestää keskimäärin 1–2 vuotta.
Tuulivoimalat toimitetaan lähimpään satamaan, josta ne kuljetetaan hankealueelle, jossa ne kootaan, testataan ja otetaan lopulta käyttöön.
Rakentamisvaiheeseen sisältyvät muun muassa:
Moderni tuulivoimala tuottaa uusiutuvaa sähköä noin 80–90 % vuoden tunneista ja voi vuositasolla tuottaa keskimäärin 20 gigawattituntia (GWh) sähköä. Tämä vastaa noin 4 000 kotitalouden sähköntarvetta. Voimaloiden tekninen käyttöikä on vähintään 30 vuotta. Tuulivoimaloita huolletaan säännöllisesti ympäri vuoden, ja tarpeen mukaan suoritetaan kunnossapitotöitä. Kun tuulivoimaloiden käyttöikä päättyy, puretaan ne hallitusti. Aluetta ennallistaessa ja materiaaleja kierrätettäessä noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Osana strategiaamme on olla riippumaton sähköntuottaja ja pyrkiä jäämään omistamaan hankkeemme alusta alkaen niiden elinkaaren loppuun saakka.
Alta löytyy projektiin liittyvät sekä menneet että tulevat tapahtumat ja uutiset.
Kaikille avoin yleisötilaisuus Valkeisvaaran tuulivoimahankkeen kaavaluonnoksesta järjestettiin Paltamon kunnantalolla.
Lue lisääKaikki osayleiskaavaan liittyvä aineistoa löytyy alta ja myös Paltamon kunnan sivulta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Valkeisvaaran luonto- ja linnustoselvitys
Valkeisvaaran näkemäalueanalyysi ja havainnekuvat
Valkeisvaaran melu- ja varjostusmallinnus
Valkeisvaaran arkeologinen inventointi
Valkeisvaaran arkeologinen inventointi, voimajohtolinja
Valkeisvaaran luontoselvitys, voimajohtolinja (Envineer)