Tuulivoimaloilla tuotettua sähköä voidaan siirtää valtakunnalliseen sähköverkkoon joko maakaapelilla tai ilmajohdolla. Näillä vaihtoehdoilla on teknisiä ja taloudellisia eroja, jotka on otettava huomioon johtotyyppiä valittaessa.
Sähköverkon investointikustannukset kasvavat johdon pituuden kasvaessa, riippumatta siitä, käytetäänkö ilmajohtoa vai maakaapelia. Tämän vuoksi tuulivoimalat pyritään sijoittamaan mahdollisimman lähelle liityntäpistettä valtakunnalliseen sähköverkkoon.
Maakaapelin ja ilmajohdon valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa:
Maasto: Maastonmuodot ja maaperä vaikuttavat ratkaisun valintaan. Maakaapelin rakentaminen jyrkkiin maastonmuotoihin edellyttää merkittävää maansiirtoa, kun taas ilmajohtojen asentaminen kosteille alueille, kuten soille, on haastavaa.
Turvallisuus ja huolto: Ilmajohtojen ylläpito ja korjaus on tavallisesti nopeampaa ja helpompaa niiden saavutettavuuden vuoksi. Maakaapelit suojaavat paremmin sääolosuhteilta ja ulkoisilta vaurioilta, mutta mahdollisten vikojen korjaus voi olla teknisesti vaativampaa ja aiheuttaa korkeampia kustannuksia.
Kustannukset: Maakaapelointi on usein ilmajohtoja kalliimpaa eristys-, kaivanto- ja muiden infrastruktuurivaatimusten vuoksi.
Etäisyys: Vaikka molempien järjestelmien investointikustannukset kasvavat etäisyyden kasvaessa, ilmajohto on yleensä kustannustehokkaampi vaihtoehto pidemmillä matkoilla. Etäisyyden ollessa pitkä, voi ilmajohto olla ainoa taloudellisesti perusteltu vaihtoehto.
Ympäristöön liittyvät seikat: Maakaapelit eivät näy ympäristössä, eikä niistä aiheudu suoranaista näkyvää vaikutusta maisemaan toiminnan aikana. Ilmajohtojen rakentaminen vaatii puolestaan vähemmän maanrakennustöitä.
Molemmilla ratkaisuilla on omat ominaispiirteensä, ja valinta tehdään aina tapauskohtaisesti. Tuulivoimapuistojen sisäinen sähkönsiirto toteutetaan pääasiassa maakaapeleilla, kun taas ilmajohtoja käytetään useammin ulkoisiin verkkoliityntöihin.
